Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Epävirallinen koiratanssikilpailu

lokakuu 7 @ 10:00 - 15:00

Tahtitassut ry järjestää epäviralliset koiratanssikilpailut Raision koirakoulun hallissa (Vehnätie 9, Raisio) 7.10.2018. Tuomarina toimii Marjaana Lohivirta. Kilpailujen jälkeen tilassa pidetään Tahtitassujen ylimääräinen yleiskokous yhdistyksen uuden puheenjohtajan valintaa varten.

Luokat: FS & HTM mölli, ALO, AVO ja VOI joiden lisäksi myös impro- ja kehääntulotreeniluokat.

Kilpailulajeja ja/tai luokkia mahdollisesti yhdistetään ilmoittautuneiden määrän mukaan. Arvostelu tapahtuu kuitenkin sen luokan mukaan, johon olet ilmoittautunut.

Improvisaatioluokassa jokaiselle koirakolle arvotaan musiikki, ja musiikki paljastuu esiintyjälle vasta kehässä ollessa. Valmiiksi suunniteltua ohjelmaa ei siis tarvita. Musiikki lopetetaan viimeistään 2 minuutin kohdalla, mutta aiemminkin saa lopettaa halutessaan.

Kehääntulotreeniluokassa jokaisella osallistujalla on 5min aikaa käytettävissään haluamallaan tavalla. Ajanotto alkaa kun osallistujalle annetaan lupa mennä kehään. Kehääntuloluokkaa ei tuomaroida eikä palkita.

Osallistumismaksut

FS ja HTM: Tahtitassujen jäsenet 8 €/koirakko. Saman ohjaajan toinen ja seuraavat esitykset 7 €/esitys. Muut kuin Tahtitassujen jäsenet 10 €/koirakko. Saman ohjaajan toinen ja seuraavat esitykset 9 €/esitys.

IMPROVISAATIO ja KEHÄÄNTULOTREENI: Tahtitassujen jäsenet 4 €/esitys. Muut kuin Tahtitassujen jäsenet 5 €/esitys. Huom! Improvisaatiokilpailuun voit halutessasi osallistua useamman kerran saman koiran kanssa.

Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 1.10.2018.

Musiikit lähetetään mp3-muodossa Anna Mäkiselle annaemmakinen@gmail.com. Lähetäthän musiikkisi viimeistään keskiviikkona 3.10.2018.

Ilmoittautumislomake

Lisätietoja kilpailusta voit tiedustella Anna Mäkiseltä annaemmakinen@gmail.com.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
lokakuu 7
Aika:
10:00 - 15:00

Tapahtumapaikka

Raision koirakoulu
Vehnätie 9
Raisio, 21200
+ Google Map
Kotisivu:
http://www.raisionkoirakoulu.fi